Mikkelin Seudun Sotalapset, Lappeenrannan seudun sotalapset, Etelä-Savon Sotaorvot ja Etelä-Karjalan Sotaorvot risteilyllä Repoveden kansallispuiston maisemissa

Keskiviikko 23.7.2008 valkeni harmaana ja pilvisenä herättäen pelonsekaisia ajatuksia: Taasko yksi sateinen päivä? Jo alkumatkasta Orilammelle päivä alkoi kirkastua. Perillä Orilammen Lomakeskuksessa odotti mitä kaunein auringonpaiste. Siellä odotti retkeläisiä myös risteilyalus Tuuletar II. Risteilylle lähtijöitä kannatti odottaakin, sillä heitä oli Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalasta yhteensä 90 (siis yhdeksänkymmentä). Alueiden sotalapset ja sotaorvot olivat näet päättäneet viettää kesäpäivän yhdessä risteilyn ja sen jälkeen nautittavan lounaan merkeissä.
Orilammen isäntä ja Tuuletar-laivan kapteeni Heikki Vesalainen kierrätti matkalaisia Repoveden huikeissa maisemissa. Maisemien ihailun lisäksi saimme nähdä Lapinsalmen riippusillan, Löppösen luolan, Mustalammen näkötornin, Kuutinlahden uittorännin ja paljon muuta. Kapteeni Vesalaiselta kuulimme alueen maantiedettä, historiaa, geologiaa, vanhempia ja uudempia taruja jne. Yhdessä matkan vaiheessa matkustajatkin joutuivat ’töihin’, laulamaan merimies- ja vähän muitakin lauluja. Kapteenin käsissä pysyi ja soi myös harmonikka. Laivan turvallisesta ohjauksesta huolehti tällöin nuorempi kapteeni Jere Vesalainen, Heikin poika. Saimme kuulla, että Orilammen Maja ja Lomakeskus ky. onkin perheyritys, joka työllistää parikymmentä henkeä.
Risteilyn yksi kohokohta oli maissakäynti Mäntysaaressa. Siellä on viehättävä kappeli sekä yli 700 vuotta vanha saarihautausmaa, joka on edelleen käytössä.
Orilammen Lomakeskuksessa odotti risteilyn jälkeen runsas ja maittava lounaspöytä.
Yhteinen retkemme oli kaikin tavoin onnistunut ja mieliinpainuva. Ilmankos lappeenrantalaisetkin olivat kehuneet reissua koko kotimatkan ajan!
Edvin Seppänen Mikkelin Seudun Sotalapset ry |  |
|