EsitysmateriaaliaJos teitä pyydetään luennoimaan sotalapsiasiasta johonkin tilaisuuteen on tämä Helsingin sotalapsi
yhdistykselle tehty esitys vapaasti käytettävissänne. |
Lastensiirrot Suomesta Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan viime sotien aikana
Suomen valtion sodan aikana 1939-40 ja 1941-46 asettamat tavoitteet lastensiirroille
Talvisodan ajalta ei löydy erillisiä kirjattuja tavoitteita. Toiminta oli hyvin nopeaa, lähes paniikinomaista.
Syynä sodan alun terroripommitukset siviiliväestöä kohtaan. Aloite tuli ruotsalaisilta. Välirauhan aikana siirrettiin huonokuntoisia lapsia Ruotsiin kuntoutumaan kesällä 1941 ruotsalaisten aloitteesta. Mukana paljon talvisodan
aikana Ruotsissa olleita. Kesällä 1941 Suomi ei ollut halukas siirtämään lapsia Ruotsiin. Syyt: kuljetuskapasiteetin puute ja ”muut syyt”. Uusi tarjous Ruotsista syyskuussa 1941. Sos. ministeri Fagerholm hyväksyi sen välittömästi.
Lastensiirtokomitean pöytäkirjassa 3.9.1941 mainitaan jatkosodan lastensiirtojen aloittamisen syiksi:
– takaisinvallatun Karjalan jälleenrakentamisessa tarvittavat karjalaisäidit eivät voi viedä mukanaan
pieniä lapsiaan. Tavoitteena oli Karjalaan paluun helpottaminen.
- elintarvikepula. Tavoitteena oli elintarvikepulan lievittäminen ja lasten saaminen
paremman ruokahuollon piiriin.
Talvi 1942 ”nälkätalvi”. Jopa armeijan muona-annoksia jouduttiin supistamaan neljänneksellä 15.12.1941.
Lastensiirtokomitea loi seuraavat neljä ryhmää lapsista, joita voitiin Ruotsiin siirtää:
– karjalaislapset, joiden vanhemmat palasivat jälleenrakennustöihin Karjalaan
– pommituksissa vaurioituneiden kotien lapset
– invalidien lapset
– kaatuneiden lapset, jotka eivät saaneet kummiavustusta.
Perimmäinen syy väestöpoliittinen: nousevan sukupolven hengen ja terveyden turvaaminen. Siirrot ajateltiin pienimuotoisiksi ja lyhytaikaisiksi (6 kk).Sosiaaliministeri Fagerholm laajensi ”siirtokelpoisten" lasten ryhmää niin,
että loppujen lopuksi kaikki, jotka halusivat lapsensa Ruotsiin lähettää, voivat sen tehdä.
Perusteluja ei kontrolloitu, ratkaisevaa oli perheen äidin mielipide isän rintamallaolon vuoksi.
Asiasta syntyi eräänlainen ”muotivirtaus”, jota kiihdytti valtion tiedotuslaitoksen siirtoja suosiva propaganda ja
kaiken kritiikin kieltävä sensuuripäätös tammikuussa 1942. N.25 %:n sotalapsen kohdalla ei ole
ilmoitettu syytä Ruotsiin lähettämiseen.
Vuonna 1944 lähettämisten syynä Helsingin ja muiden kaupunkiemme terroripommitukset helmikuussa 1944,
Karjalan evakuointi ja seuranneen kesän vaikea tilanne rintamalla. Kyseessä oli väliaikainen huoltotoimenpide.
Vanhemmilta vaadittiin kirjallinen sitoumus siitä, ettei lasta jätetä missään olosuhteissa pysyvästi Ruotsiin.
Toimittiin lapsen parasta tarkoittaen. Kokemuksia tällaisesta avustusmuodosta ei ollut.
Eduskunta keskustelee lastensiirroista
Eduskunnan oikeistopuolueet esittivät v.1942 huolensa lasten menettämisestä (IKL, Kokoomus). Esitettiin vaatimus vuonna 1931 solmitun yhteispohjoismaisen sopimuksen irtisanomisesta. Tämän sopimuksen mukaan adoptio tapahtui lapsen oleskelumaan lainsäädännön mukaisesti ja lapsen kotimaan viranomaisilla oli vain lausunnonanto-oikeus.
Taustalla myös poliittisia tekijöitä: haluttiin erkaannuttaa Suomea muista Pohjoismaista ja lähentää Saksaan.
Saksan lähettiläs Blücher oli viitannut raportissaan lastensiirtojen herättämään myönteiseen poliittiseen vaikutukseen Suomessa. Oikeistopuolueiden aktiivisuus johti vain adoptioseurannan tarkentumiseen: adoptioanomukset tuli ohjata Suomen ulkoministeriön kautta.
Valtiollinen sensuuri kielsi tammikuussa 1942 jyrkästi kaiken Ruotsiin suuntautuvien lastensiirtojen arvostelun.
Valtion tiedotuslaitos perusti erillisen yksikön Ruotsiin suuntautuvaa propagandaa varten.
Lastensiirtojen hyödyntäminen oli eräs propagandatavoitteista
Fagerholm korosti vuonna 1943 henkilökohtaista vastuutaan asiassa. Hänelle oli todetessaan, kunnia-asia tuoda kaikki lapset kotiin:
”Det är liksom en hederssak att också återföra dem till Finland, så att inte några tusen eller några
hundraden tappas bort på vägen.”
Lastensiirtojen mittasuhteet
Yhteensä siirrettyjen lasten lukumäärä kohoaa arviolukuun n. 80.000 lasta.
Määrä vastaa suunnilleen vuonna 1939 syntyneiden suomalaislasten kokonaismäärää.
Toteutus: siirrot Ruotsiin
Talvisodan aikana siirrettiin Ruotsiin n. 9000 lasta ja n. 3000 äitiä tai vanhusta.
Alle 3-vuotiaat lapset matkustivat äitiensä kanssa. Ruotsiin jäi talvisodan jäljiltä 926 lasta.
Jatkosodan aikana siirrettiin lapsia Ruotsiin kahdessa suuressa aallossa. Äidit eivät nyt saaneet seurata mukana. Ensimmäinen siirtoaalto tapahtui vuosina 1941–1943, ja se käsitti n. 22.000 lastensiirtokomitean kautta siirrettyä lasta. Siirrettiin vähävaraisten, vaikeassa asemassa olleiden perheiden lapsia.
Toinen siirtoaalto tapahtui vuosina 1944–1946, ja se käsitti n. 26.000 lasta. Syyt nyt enemmän sotaan liittyviä.
Yhteensä lastensiirtokomitean kautta siirrettiin 49.000 lasta, joista sairaita n.5000. Sairaiden lasten kohdalla usein kysymys hengen pelastamisesta (esim. tuberkuloosista kärsivät lapset)
Yksityisteitse siirrettiin Ruotsiin jatkosodan aikana n. 15.000 lasta (arvio). Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan.
Talvisodan siirtojen tarkkaa lapsilukua ei myöskään tiedä kukaan.
Toteuttavana organisaationa toimi Sosiaaliministeriön Lastensiirtokomitea vuosina 1941–1948
johtajanaan maist. Elsa Bruun.
Toteutus: siirrot Tanskaan ja Norjaan
Talvisodan aikana siirrettiin Tanskaan 97 lasta.
Jatkosodan aikana Tanskaan siirrettiin n. 4000 lasta.
Tanskassa asiaa hoitava organisaatio oli Finlandshjaelpen, Suomessa asiaa hoiti Mannerheimin
Lastensuojeluliitto, sen Tanskan valiokunta, johtajinaan
Ebba Munsterhjelm ja Mila Schildt.
Norjaan matkusti talvisodan aikana 107 lasta. Norjaan ei jatkosodan aikana lapsia siirretty.
Vuodenvaihteessa 1944/45 Tanskassa oli n. 1000 suomalaislasta. Lapset olivat nyt joutuneet vihollisen alueelle Suomen ja Saksan ollessa sodassa keskenään.
Lasten turvallisuus joutui uhatuksi saksalaisten vaatiessa luettelot Tanskassa olevista suomalaislapsista.
Suomen kansalaisia (mm. merimiehiä) oli Saksassa internoitu.
Syntyikin tilanne, jossa oma kotimaa oli muodostunut turvallisimmaksi vaihtoehdoksi sodan saaman käänteen myötä.
Todellisuuden kohtaaminen sodan jälkeen
Lastensiirrot olivat luonteeltaan aikapommi, joka laukesi sodan päätyttyä. Sota kesti paljon odotettua kauemmin ja lasten oleskelu Ruotsissa venyi liian pitkäksi. Tunnesiteet lapsen ja suomalaisen vanhemman välillä löyhtyivät.
Tätä ei osattu riittävästi huomioida etukäteen. Lasten kotiuttaminen osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Kotiuttamisvaatimukset vaikuttivat Ruotsin muuta avustustoimintaa heikentävästi.
Ruotsiin jääneiden lasten lukumäärästä on esitetty poikkeavia arvioita.
Eduskunnalle ilmoitettiin vuonna 1950 luku 15.000 lasta, joka on ilmeisen virheellinen. Ruotsin väestökirjanpidon tietojen avulla arvioitu uusi luku on n. 7000 lasta (n.14 % ). Tanskaan jäi n. 500 lasta (13 %).
Ruotsiin siirron ansiosta pelastui kuitenkin henki n. 2900 lapselta (tuberkuloosista kärsivät, aliravitut lapset, joilla puutostauteja, Ruotsin parempi hygienia jne). Vähentyneen kuolleisuuden tuoma hyöty koitui lasten itsensä ja
Ruotsin hyväksi.
Kansakuntana Suomi menetti enemmän kuin sai.
On lisäksi huomattava, että sotalasten osuus 1960- ja 1970-luvun siirtolaisuudessa voi olla suuri.
Muuttokynnys Ruotsiin oli heille muita alhaisempi.
Lastenkotiuttamiskomitea auttamaan
Sosiaaliministeri Tyyne Leivo-Larsson asetti vuonna 1949 erityisen lastenkotiuttamiskomitean
selvittämään lasten palauttamiseen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä.
Vuonna 1950 tehtiin jälleen eduskuntakysely Ruotsiin jääneiden lasten ongelmasta. SKDL:n edustajat hyökkäsivät
voimakkaasti sosiaalidemokraatteja vastaan lastensiirtojen odottamattomilla jälkiseuraamuksilla:
15.000 lapsen pysyvä menetys oli luettava sotamenetykseksi, josta sosiaalidemokraatit olivat vastuussa.
Taustalla myös poliittisia syitä: haluttiin erkaannuttaa Suomea muista Pohjoismaista ja lähentää Neuvostoliittoon,
kuten vuonna 1942 haluttiin lähentää Suomea Saksaan. Työkansan Sanomat käsitteli lastensiirtoja pääkirjoituksessaan, Suomen Sosiaalidemokraatti vaikeni. Tapahtumat sodan jälkeen kuitenkin osoittavat sen,
että eduskunnassa vuonna 1942 esitetyt lasten menettämistä koskevat pelot olivat perusteltuja ja toteutuivat.
Eduskunnan mielipidettä ei kysytty lastensiirtojenpäätöksenteon yhteydessä, vaikka eduskunta oli vuonna 1931 hyväksynyt yhteispohjoismaisen sopimuksen, jonka mukaan Suomen viranomaiset eivät voineet estää
suomalaisten lasten lapseksiottamista sopimusmaissa, kuten Ruotsissa.
Pitkä ero muuttaa tunteita
Vuonna 1945 tehdyssä lastensiirtokomitean tutkimuksessa, joka koski n. 600 helsinkiläisperhettä, n. 400 perhettä ilmoitti, että heidän lapsensa voi jäädä pysyvästi Ruotsiin. Syinä olivat mm. vapautuminen lapseen liittyvästä taloudellisesta ja kasvatuksellisesta vastuusta.
Lastensiirtokomitea vaati jyrkkiä toimenpiteitä lasten palauttamiseksi. Viisaampaa olisi kuitenkin ollut heti alkaa valmistella niiden lasten Ruotsiin jäämistä, joiden suomalaiset vanhemmat eivät heitä enää halunneet.
Sen sijaan haettiin uusia kasvatusvanhempia Suomesta.
Sodan jälkeen syntyneissä ristiriidoissa kansallinen väestöpoliittinen etu ja lapsen oma etu törmäsivät toisiinsa.
Sellaista tilannetta ei olisi pitänyt päästää syntymään.
Katsottiin, että sodan muutoinkin jo verottama kansa tarvitsi kaikki lapsensa. Lapsista luopuminen olisi kuitenkin useimmissa tapauksissa ollut lapsen edun mukaista, varsinkin tapauksissa, joissa lapsi oli ollut Ruotsissa erityisen pitkään ja unohtanut kotimaansa ja biologiset vanhempansa.
Sodan jälkeisissä oloissa ei lasten henkisiä vaikeuksia ymmärretty. Lapsipsykiatriaa ei tuolloin vielä ollut Suomessa.
Ei ymmärretty, miten vuosikausien ero vaikuttaa lasten ja vanhempien keskinäisiin suhteisiin.
Vähätteleviä lausuntoja lasten sopeutumisvaikeuksista esittivät mm. suomalaiset lääkärit
Martti Kaila ja Arvo Ylppö. Lausunnot poikkesivat ruotsalaisten lääkäreiden lausunnoista.
Sotalasten selvällä enemmistöllä on kuitenkin myönteiset tunnemuistot ajastaan Ruotsissa.
Tätä todistaa osaltaan se, että monessa tapauksessa on syntynyt elinikäinen ystävyyssuhde ruotsalaiseen perheeseen. Julkisuutta ovat kuitenkin saaneet surulliset tarinat. Yksittäisten tarinoiden perusteella ei
kuitenkaan pidä yleistää asioita.
|
|
