TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010
TURUN SEUDUN SOTALAPSET ry ÅBONEJDENS KRIGSBARN rf
YLEISTÄ Yhdistyksemme 20. toimintavuosi oli kaikin puolin vilkas. Oli mielenkiintoisia mööttejä, matkoja ja vierailuja. Osallistuimme eri tavoin muiden yhdistysten vuosijuhliin ja Keskusliiton kokouksiin.
JÄSENET Kertomusvuoden alussa jäseniä oli 144 ja lopussa 152. Jäsenkirjeitä lähetettiin vuoden aikana kolme: tammi-, huhti- ja syyskuussa. Jäsenmaksu oli entinen eli 20 € jäseneltä sisältäen Sotalapsi-lehden, perheenjäseneltä 10 € ilman lehteä.
HALLITUS Hallituksen kokoonpano oli seuraava: Aarnevi Hellman, puheenjohtaja (8/8) sekä varsinaiset jäsenet: Hely Mäki, rahastonhoitaja (7/8) Pirkko Tähkäpää, varapuheenjohtaja (7/8) Pentti Haggrén (7/8) Pirjo Koponen (7/8) Anneli Laurila (8/8) Asko Kavén (7/8) ja varajäsenet: Jorma Forsgren (8/8) Raija Virtanen, sihteeri (6/8)
Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana kahdeksan kertaa ja kokouksiin ovat osallistuneet myös varajäsenet (sulkeissa olevat numerot tarkoittavat läsnäolokertoja). Sen lisäksi on muodostettu kolmi- tai nelihenkisiä työryhmiä jonkin määrätyn asian valmistelemiseksi. Tilintarkastajina toimivat kertomusvuoden aikana Auli Raunio ja Jukka Haahdenniemi ja varatilintarkastajina Pirkko Sandell ja Sirkka Vuorinen.
JAOSTOT Yhdistyksessä on toiminut kaksi jaostoa: ohjelmatoimikunta Asko Kavénin johdolla sekä Minimöötti Pirkko Tähkäpään vastuulla. Jaostot ovat kokoontuneet tarvittaessa ja osallistuneet Mööttien ja muiden tilaisuuksien järjestelyihin. Ruotsinkielen keskustelukerho ”Svenska på stan”-teeman hengessä jatkui. Se on kertomusvuoden aikana kokoontunut 16 kertaa, osallistujia on ollut kulloinkin toistakymmentä. Minimöötti on kokoontunut kaksi kertaa leikekirjan täydentämisen merkeissä.
VUOSIKOKOUKSET Kevätkokous pidettiin keskiviikkona 10.3.2010 klo 13.00 Förituvassa. Läsnä oli 43 henkilöä. Syyskokous pidettiin samassa paikassa keskiviikkona 10.11.2010. Läsnä oli 40 jäsentä.
MÖÖTIT Kertomusvuoden aikana Möötit on pidetty kesäkuukausia lukuun ottamatta, joka kuukauden toisena keskiviikkona. Kokoontumispaikka on edelleen ollut Föritupa, Sairashuoneenkatu 1. 13.1 keskustelumme aiheena oli ”Talvisota minun muistoissani”. 10.2 Sirkka Rantanen esitteli meille syksyllä ilmestynyttä kirjaansa ”Erkki Tuomi, Raunistulan Remprantti”. Kuulimme myös hänen runojaan Turun murteella. 10.3 pidettiin sääntömääräinen kevätkokous, jonka jälkeen viestintäpäällikkö Saara Malila tuli vieraaksemme kertomaan Kulttuuripääkaupunkihankkeesta. 14.4 varanotaari Mirja Siro-Kettunen Osuuspankista kävi kertomassa meille mm. mitä tarkoittaa edunvalvontavaltuutus. 12.5 lauloimme yhdessä ”ikivihreitä lauluja”. Meitä säesti ja kansamme lauloi Teijo Pöyhönen. 8.9 syyskausi aloitettiin uusien jäsenien kertomuksilla sekä kesäkuulumisilla. 13.10 saimme terveisiä Sotalapsi – lehden lukijamatkalta. Meillä oli myös yhteislaulua. 10.11 pidettiin sääntömääräinen syyskokous sekä arpajaiset. 8.12 vietettiin Förituvassa joulujuhlaa riisipuuron ja torttukahvin merkeissä. Viihdyttiin joululauluja laulaen. Möötteihin on osallistunut noin 40 -50 jäsentä.
KESKUSLIITTO Keskusliiton hallituksen kokouksiin osallistui yhdistyksemme puheenjohtaja. Vuosikokoukseen 17.4 osallistuivat Aarnevi Hellman, Raija Virtanen ja Jorma Forsgren. MATKAT Vuoden 2010 kesäretki tehtiin 2.6. Ensimmäinen kohteemme oli Nuutajärvi. Kahvihetkeä seurasi opastettu kierros Prykäri-lasimuseolla. Vierailimme myös Iittala Groupin tehtaalla. Ostoskierros Iittalan tehtaanmyymälässä kuului myös ohjelmaan. Sitten matka jatkui Sastamalaan, jossa nautimme lounaan Kestikievari Liekorannassa. Matka jatkui Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Oppaan johdolla saimme hyvän kuvauksen kirkon vaiheista. Loistavan kesäsään vallitessa lähdimme kotia kohden. Mukana oli jäseniä bussin täydeltä.
MUUTA 28.1 osallistui muutama jäsen Marsalkka Mannerheimin juhlalliseen maakunnalliseen muistotilaisuuteen Turun sankarihaudoilla. 27.2 kävimme katsomassa Turun kaupungin teatterissa ”Laulavat sadepisarat”ja 18.3 Åbo SvenskaTeaterissa musikaalin”Glorius” . 9.11 meidät kutsuttiin Siirtolaisuusinstituuttiin keskustelemaan kesällä 2011 tapahtuvasta Kulttuurikaupunkitapahtumasta. 24.11 vietimme yhdistyksemme 20 v. juhlaa Hamburger Börssissä. Juhlamme sai myös huomiota Turun Sanomien taholta. 18.12 Aarnevi Hellman ja Hely Mäki ottivat osaa Pertti Kavénin väitöstilaisuuteen Helsingissä.
AVUSTUKSET Turun kaupunki myönsi hakemuksesta yleishyödyllisille yhdistyksille jaettavista määrärahoista 200€ ja kaupunginhallitus omista varoistaan kesäretkeämme varten 300 €.
Hallitus kiittää kaikkia niitä, jotka eri tavoin ovat osallistuneet yhdistyksemme varainhankintaan ja tapahtumien toteuttamiseen.
Turussa 9.2.2011 HALLITUS |
|