Yhteystiedot

Suomen sotalasten keskusliitto ry
Pohjoiskaari 6 B 37
00200 Helsinki

Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliitto ry
Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Vuosikokoukset
Valmistellaan ja järjestetään keskusliiton järjestyksessä 14. vuosikokous 15.4. 2011 Kemissä.

Hallituksen kokoukset
Pidetään hallituksen kokoukset siten, että yksi kokous on vuoden alkupuolella ja järjestäytymiskokous välittömästi vuosikokouksen jälkeen. Hallituksen kokouksia tulisi sääntöjen mukaan olla vähintään neljä. Näistä voidaan tulevana vuonna korkeintaan kaksi korvata ns. s-postikokouksella, mikäli esillä olevat asiat eivät vaadi pitkiä keskusteluja. S-postikokouksista on tarkoitus tehdä pöytäkirjat tavalliseen tapaan.

Johtoryhmä
Keskusliiton juoksevia asioita hoitaa vuosikokouksen valitsema puheenjohtaja yhdessä johtoryhmän kanssa. Johtoryhmä toimii hallituksen valvonnassa ja valtuuttamana ja sen kokoonpano määritellään uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa. Johtoryhmä raportoi toiminnastaan hallitukselle.

Talous
Keskusliiton pääasiallinen tulonlähde, jolla toimintaa pyöritetään, muodostuu jäsenmaksuista. Tämän lisäksi tavoitteena on säästövaroja hallitusti käyttäen tukea yhdistyksiä rahallisesti. Tuki olisi samantasoinen kuin 2010. Vuosikokous valtuuttanee hallituksen päättämään tuen laskentaperiaatteista.
Keskusliitto tutkii mahdollisuuksia hakea tukea toimintaansa    

Sotalapsi-lehti
Keskusliitto julkaisee v. 2011 neljänä numerona ilmestyvää lehteä ”Sotalapsi-Krigsbarn”. Se sisältyy jäsenmaksuun ja se lähetetään tärkeille sidosryhmille ns. VIP-listan mukaan. Hallitus osallistuu VIP-listan laatimiseen. Lehden sivumäärä on 48 ja painosmäärä 1700 kpl/numero. Keskusliiton puheenjohtaja toimii vastaavana päätoimittajana, joka antaa painoluvan ja jolla on virallinen vastuu lehden sisällöstä.
Lehden sisäistä tehtävänjakoa on tarkoitus muuttaa siten, että lehdellä on toimitussihteeri ja taittaja sekä toimitus, jota johtaa toimituspäällikkö. Toimituksen kokoonpano vahvistetaan vuosikokouksessa ja hallitus valitsee toimihenkilöt.
Lehden kannattavuutta pyritään lisäämään ilmoituksin.

Keskusliiton kotisivu internetissä
Ulla Mielonen hoitaa kotisivut. Yhdistykset ilmoittavat Mieloselle toivomuksistaan koskien yhdistyskohtaisten sivujen sisältöä. Sirpa Korpela tarkistaa säännöllisin väliajoin Keskusliittoa koskevat asiat.

Sääntömuutos
Patentti- ja rekisterihallituksessa käsiteltävänä olevan sääntömuutoksen mukaan kullakin hallituksen jäsenellä on oman yhdistyksensä valitsema täysivaltainen varajäsen. Heti kun säännöt on hyväksytty, ne astuvat voimaan ja vuosikokouksessa 2011 valituilla varajäsenillä on sääntöjen mukaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Tutkimustili
Tutkimustilillä olevia varoja voidaan käyttää tutkimustyöhön tai vastaavaan tarkoitukseen. Käyttöä varten laaditaan ohjeet, jotka vuosikokous hyväksyy.

Suomen sotalapsiin kohdistuva tutkimustyö
Pyritään tukemaan aiheeseen liittyviä tutkimuksia, myös opiskelijoiden opinnäytetöitä. Dos. Nina Santavirran kansallisen sotalapsiprojektin kokouksiin osallistuu aktiivisesti 1-2 Keskusliiton edustajaa.

Arkistointiprojekti
Syyskuussa 2010 alkanut arkistointiprojekti jatkuu edelleen eikä sille ole vielä asetettu takarajaa.
Aineisto säilytetään toistaiseksi Keskusliiton varastossa TJM-systemsin tiloissa, josta se on tarkoitus tulevaisuudessa siirtää Kansallisarkistoon. Laaditaan aineiston käyttöön liittyvät ohjeet.

Lastensiirtoihin liittyvät TV-dokumentit ja elokuvahankkeet

Seurataan ja tuetaan mahdollisuuksien mukaan tekeillä olevia hankkeita. Osallistutaan erilaisiin TV-hankkeisiin harkinnan mukaan.
Keskusliitolla on käytettävissä lastensiirtoihin liittyvä tietopaketti, joka on osoittautunut käyttökelpoiseksi koulujen lähihistorian oppitunneilla. Jäsenyhdistyksiä rohkaistaan hyödyntämään valmista aineistoa.

Sotalapsitapahtumat
Ruotsissa on sotalapsipäivät Kungälvissä 26.-30.5.2011.
Tanskan sotalapsiyhdistyksen kokous pidetään Slagelsessa  17.-19.6.2011.
Kemin yhdistyksen 20-vuotisjuhla Kemissä 16.-17.07 2011.
Readingin War Child -kokous on 7.-10.09.2011. Pertti Kavénilla ja Brita Stenius-Aarnialalla on
kokouksessa esitelmä.
Ruotsin Eslövissä suunnitellaan sotalapsinäyttelyä ja muistolaattaa. Keskusliitto seuraa tilannetta ja järjestää edustuksen tapahtumaan sekä mahdollisesti yhteismatkan. Pohjola-Norden on mukana hankkeessa.
Sotalapset ovat näkyvästi esillä Turussa 1.-4.7.2011 järjestettävässä ulkosuomalaisten Suomi sydämessä -juhlassa. Maanantaina 4.7. Turun seudun sotalapset ry järjestää kaksituntisen seminaarin.

Ulkopuoliset tapahtumat
Keskusliiton johto/hallitus osallistuu  tarvittaessa sotalapsiaiheisiin tilaisuuksiin, TV- tai radio-ohjelmiin, lehdistön haastatteluihin ja vastaaviin tapahtumiin. Tässä hyödynnetään yhdistysten henkilöresursseja
sekä netistä ja muualta saatavissa olevaa aineistoa.

Tammenlehvän Perinneliitto
Keskusliiton hallituksen valtuuttama edustaja edustaa Keskusliittoa ja osallistuu Sodan lasten työryhmän työskentelyyn. Ryhmään kuuluvat sotalasten lisäksi sotaorvot, saksalaisten sotilaiden lapset, siviiliveteraanit, evakkolapset, internoidut lapset sekä lapsina sotavangeiksi joutuneet, joilla ei vielä ole omaa yhdistystä. Tammenlehvän Perinneliitto on hyväksynyt työryhmän tekemän ehdotuksen oman tunneperinnön siirtämisestä jälkipolville osana tulevaa veteraanihistoriaa.
Fil. tri Aura Korppi-Tommola johtaa Tammenlehvän Perinneliiton toivomuksesta syntynyttä perinnetyöryhmää.

Keskusliiton ulkopuoliset yhdistykset
Pyritään aktiivisesti saamaan kaikki sotalapsiyhdistykset mukaan keskusliiton toimintaan.
Tehdään vierailuja ja annetaan tarvittaessa opastusta uusille yhdistyksille käyttäen hyväksi
jäsenyhdistysten kokemusta ja henkilöresursseja.
Tehostetaan yhteistoimintaa myös vastaavien muiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa kuten sotaveteraanien, evakkolasten, sotaorpojen, siviiliveteraanien ja Suomessa olleiden saksalaisten
sotilaiden lasten yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

Kansainvälinen toiminta.
Keskusliiton edustajat osallistuvat kansainväliseen toimintaan sekä sellaisiin projekteihin ja tutkimuksiin, jotka aktiivisesti tekevät sotalapsiasiaa tunnetuksi ja nostavat siihen liittyvää tietotasoa sekä Suomessa
että ulkomailla.