Toimintakertomus vuodelta 2010
Pirkanmaan sotalapset ry
Vuosikokous Vuosikokous pidettiin Marttalassa torstaina 18. helmikuuta 2010. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pentti Laijola,sihteerinä Laila Raskangas ja pöytäkirjan tarkistajina Hilkka Jäntti ja Kirsti Veijalainen. Kokouksessa yhdistyksen puheenjohtaja Raija Rikkonen luopui puheenjohtajuudesta ja tilalle valittiin Alli Mikkolainen. Hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi: Marja Huttunen, Olle Lehtola, Laila Raskangas, Juhani Salonen ja Pirkko Virtanen sekä varajäseniksi Raija Rikkonen, Irja Hakkarainen ja Sauli Seppälä. Tilintarkastajiksi valittiin Veli Hämäläinen ja varalle Helena Niestedt. Nimike muutettiin vuoden aikana toiminnantarkastajaksi.
Jäsenmaksu Jäsenmaksuksi vahvistettiin 22 euroa (sisältäen 10 euroa yhdistykselle, 3 euroa keskusliitolle ja 9 euroa jäsenlehteen), kannatusjäsenet 13 euroa.
Hallitus Järjestäytymiskokouksessaan 18.2.2010 hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Olle Lehtola, sihteeriksi Laila Raskangas ja rahastonhoitajaksi Marja Huttunen. Hallitus kokoontui lisäksi vuoden aikana kolme kertaa 20.4, 16.9 ja 18.11
Jäsenistö Yhdistyksessä on vuoden aikana ollut 89 jäsentä ja viisi kannatusjäsentä. Jäsenistä kaksi nukkui poisvuoden aikana Elli Pajuoja ja Erika Kulmala.
Kuukausitapaamiset Kokoonnuttiin kerran kuukaudessa lukuunottamatta heinäkuuta. Tammikuu 21 pv tohtori Lasse Saressalo kertoi shamanismista läsnä 32 jäsentä Helmikuu 18 pv vuosikokous mukana 28 jäsentä Maaliskuu 18 pv Hiillos teatteri esitti näytelmän Hölmöläiset mukana 34 jäsentä Huhtikuu 22 pv pidettiin yhteislaulutilaisuus jota säesti Maija-Stina Uotila 29 jäsentä mukana Toukokuu 20 pv oltiin kiertokäynnillä Kalevankankaan hautausmaalla oppaana Mirja Saari mukana n.20 jäsentä Kesäkuu 16 pv tehtiin laiva matka Visavuoreen ja bussilla takaisin mukana 30 jäsentä Elokuu 26.8 tehtiin matka Sastamalaan Pyhän Olavin kirkkoon mukana 27 jäsentä Syyskuu 16. pv vierailijana oli tohtori Lasse Saresalo mukana 23 jäsentä Lokakuu 21. pv vierailijana näyttelijä Tuija Vuolle mukana 30 jäsentä Marraskuu 18 pv tohtori Kirsi Peltonen luennoi aiheesta ” Sodassa traumatisoituneet lapset” mukana 29 jäsentä Joulukuu 16 pv joulujuhla Nokialla Villa Silvassa mukana 41 jäsentä ja puolisoa
Varainhankinta Tapaamisten yhteydessä pidettiin silloin tällöin arpajaisia sekä joka kokouksessa kahvi oli maksullista. Tampereen kaupunki tuki toimintaa 850 eurolla, jolla avustettiin jäsenten retkiä ja joulujuhlaa. Sotalasten keskusliitto palautti jäsenmaksuista 235 euroa käytettiin retkiin.
Osallistumiset Keskusliiton vuosikokoukseen 17.4 Helsingissä osallistuivat Olle Lehtola ja Kari Puputti. Keskusliiton hallituksen kokoukseen 17.11 osallistui Alli Mikkolainen Vuotuiseen veteraanijuhlaan Tampereella 27.4 osallistui Alli Mikkolainen Lahden Sotalapsiyhdistyksen 15 vuotisjuhlaan Lahdessa 25.9 osallistuivat Olle Lehtola, Kari Puputti, Laila Raskangas ja Alli Mikkolainen
Alli Mikkolainen puheenjohtaja
|
|