Yhteystiedot

Suomen sotalasten keskusliitto ry
Pohjoiskaari 6 B 37
00200 Helsinki

Toimintasuunnitelma 2010

Pirkanmaan sotalapset ry

  • Tulevan vuoden aikana järjestämme yhdeksän jäsentapaamista, joista yksi on vuosikokous ja yksi perinteinen pikkujoulu
  • Kokoonnumme edelleen Marttalassa torstaisin iltapäivällä kerran kuukaudessa lukuun ottamatta kesäkuukausia sekä pikkujoulua.
  • Kesällä teemme kaksi päivän kestävää retkeä, kesäkuussa laiva-bussiretken Visavuoreen Sääksmäelle ja elokuussa retken
    Tyrvään vanhaan kirkkoon.
  • Osallistumme joukolla sotalapsipäiville Lahdessa 25.- 26.9.2010.
  • Joulujuhlaa vietämme perinteisesti ruokaravintolassa jouluruokineen ja -ohjelmineen.
  • Uusia jäseniä autamme edelleen heidän taustatietojensa saamisessa Kansallisarkistosta sekä Tukholman arkistosta.
  • Yhdistys pyrkii järjestämään sotalapsi-näyttelyitä Tampereella ja ympäristökunnissa.
  • Pyrimme entistä aktiivisemmin kirjoittamaan Sotalapsi-lehteen.
  • Yhdistys on mukana kaupungin Elonpolkuja-verkostossa.
  • Yhdistys anoo Tampereen kaupungilta toiminta-avustusta virkistystoimintaan sekä näyttelyjen aiheuttamiin kustannuksiin.
  • Yhdistys avustaa jäseniä retkien yhteydessä, jotta kaikilla halukkailla olisi osallistumismahdollisuus.